"Kranio-sakraalihoito on hyvin hellä ja samalla syvälle menevä manuaalinen hoitomuoto, joka käyttää hyväksi kehon omaa kraniosakraalirytmiä (aivo-selkäydin neste kierto) - tavoitteena tukea kehoa parantamaan itseään. Kehon itseparantavien voimien avulla KSH voi auttaa kehoa nopeampaan parantumiseen kuin mikä muuten olisi mahdollista. KST on pehmeä hoitomuoto. KST ei vaikuta ainoastaan asiakkaaseen vaan myös hoitajaan."
Olen itse aiemmin lähinnä kuullut tästä terapiamuodosta, mutta en kokeillut. P:lle tämä oli selvästi "ihanparasjuttu". Hoito kesti n.1,5 tuntia, ja hyvin herkkänä tunnettu Pippuri antoi hoitajalleen kyllä aina selvän palautteen. Kipeimmissä kohdissa venkoiltiin ja kuovittiin aluksi, mutta kun käsiteltävä kohta oli valmis, rauhottui poni heti ja alahuuli jäi vain lörpöttämään. Ja niitä kipeitä kohtiahan löytyi. En edes kaikkia muista enää ulkoa, mutta päälimmäisenä mieleeni jäi etenkin vasemman takajalan liikaluun seutu, ja sen aiheuttama pakara- ja selkäjumi, sekä oikean etujalan etupolvi ja vuohisreaktiot. Jumeja löytyi toki tasaisesti koko hevosesta, että eivät aivan tuohon jääneet :) Hoito uusitaan kolmen viikon päästä, mielenkiinnolla odottaen onko tilanne siihen mennessä muuttunut. Ensimmäisen käsittelyn jälkeen näin kyllä itsekin ihan silminnähden rentoutuneen hevosen, koko olemus muuttui käsittelyn jälkeen! Allaolevassa kuvassa ollaan juuri jossain tosi hyvässä kipukohdassa.
Pippuri kraniokäsittelyssä
Ensi viikolle olen varannut Pippurille laserterapia-ajan, jonka olen ajatellut kohdistaa etenkin kipeytyneille nivelille sekä liikaluukohdille. Siitä sitten enemmän hoidon jälkeen :)
Olin itse tuossa vajaan viikon reissussa, ja nyt tämän kranion jälkeen ja oman arkeni alkaessa on tarkoitus aloittaa viimein kunnolla kuntoutusoperaatio. Olen nyt muutamia kertoja hypännyt Pippurin selkään ilman satulaa tekemään käyntityöskentelyä. Oleellisen osan liikutuksen jälkeisiin toimiin olen alkanut ottamaan jalkojen kylmäyksestä. Tekniikka siihen on ehkä vielä vähän hakusessa, että mikä olisi meille se toimivin ratkaisu, tallillamme kun ei ole pakastinta ja omat kylmäysletkut ovat vielä kaupan hyllyllä. Koitimme tallikaverin letkuja ja P ei niistä luonnollisestikaan ollut moksiskaan :D
Kotipakastimen ostin myös täyteen kylmäkuumapusseja, joidenka kanssa täytyy kokeilla miten saan ne pysymään riittävän kylminä käyttöhetkeen asti :) Kaikkia keinoja on siis nyt kokeilussa, että mikä on se "meidän juttu". Kylmäysletkut tuntuivat ainakin ihan tehokkailta, täytyy melkein laittaa vielä sellaisetkin ostoslistalle..
Olin itse tuossa vajaan viikon reissussa, ja nyt tämän kranion jälkeen ja oman arkeni alkaessa on tarkoitus aloittaa viimein kunnolla kuntoutusoperaatio. Olen nyt muutamia kertoja hypännyt Pippurin selkään ilman satulaa tekemään käyntityöskentelyä. Oleellisen osan liikutuksen jälkeisiin toimiin olen alkanut ottamaan jalkojen kylmäyksestä. Tekniikka siihen on ehkä vielä vähän hakusessa, että mikä olisi meille se toimivin ratkaisu, tallillamme kun ei ole pakastinta ja omat kylmäysletkut ovat vielä kaupan hyllyllä. Koitimme tallikaverin letkuja ja P ei niistä luonnollisestikaan ollut moksiskaan :D
Ostin lisäksi Horse Powerin kylmäsavea MSM:llä, jota P:n oli tottakai testattava myös itse ja savipöntöllä piti käydä nuuhkimassa :D Oli varmaan mukavasti ylähuulta viilentävä efekti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti