Pippuri sai siis ähkyn, oman tulkintani mukaan melko lievän sellaisen, mutta ähky mikä ähky. Itselle tuli heti sellainen olo, että tämä oli nyt seuraus jostain, että ihan noin vain yhtäkkiä se ei voinut vaan ilmestyä. Toki juuri edellisviikolla olimme päästäneet hevoset laitumelle jne. Ähky paljastui perinteiseksi kaasuähkyksi, hevonen sai kipukohtauksia ja pyrki ahkerasti makuulle jo edellisenä päivänä. Seuraavana päivänä oireet pahenivat ja kunnan eläinlääkäri saapui paikalle ja päätti kuuntelun peruseella letkuttaa P:n parafiinilla. Seuraavan viikonlopun P oli tiukassa tarkkailussa ja pienin annoksin nostimme heinämäärää taas ylöspäin. Pippurin olo koheni välittömästi, ja mikä tärkeintä suoli toimi koko operaation ajan hyvin.
Olin jo aiemmin esiintyneiden lievien mahaoireiden ja lisääntyneen kärttyisyyden takia alkanut epäilemään hiekan mahdollisuutta. Olinkin varannut jo muutama viikko aiemmin hiekkakuva-ajan klinikalta, joka sitten hyvällä tuurilla osui heti ähkystä parin päivän päähän. Aiemmin keväällä olin muutenkin syöttänyt pari Psylliumkuuria varmuudeksi. Maha kuvattiin klinikalla kuitenkin lopulta hiekattomaksi.. Hyvä sinänsä, heh, mutta olin jo melko varma siitä että siellä hiekkaa voisi olla.
P klinikalla pienissä doupeissa :)
En olisi varmaan muuten jatkanut asian pohdintaa, jos Pippuri olisi tämän kaiken jälkeen vaikuttanut ihan normaalille olemukseltaan, mutta olin edelleen sitä mieltä että joku sitä rassaa, koska ähkyn jälkeen palasimme takaisin kuivaheinäruokintaan, mutta P:n ilmavaivat ja ajoittainen apaattisuus jatkuivat edelleen. Otin Pippurin lannasta näytteen, ja teetätin kolianalyysin sekä otin samalla muuten vain madonmunatkin vaikka ne on vasta tutkittu. Kolit, homeet ja streptokokit oli lannasta ihan ok eikä muniakaan löytynyt.
Kaikki tiet alkoivat tässä vaiheessa viemään kohti mahahaavaa, joihinka viittasivat myös eläinlääkärin ottamat verikokeet. Tämän tapahtumaketjun jälkeisistä toimenpiteistä ja ruokintamuutoksista täytynee muotoilla ihan oma tekstinsä vielä, muuten tulee kilometrin mittainen postaus :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti