Kuulumisia

Paaaljon olisi kirjoitettavaa, mutta aika on niin tavattoman rajallista aina välillä..! Viikossakin on tapahtunut taas niin paljon, että vaikeata koittaa summata kaikkea samaan :)

Viikko alkoi sillä, että päästin Pippurin tarhansa viereen aidatulle viheralueelle, jossa en ajatellut olevan rikkakasvien lisäksi juurikaan syömiskelpoista vihreätä ainakaan siinä mittakaavassa että siitä kauaksi aikaa riittäisi. Olin päästellyt Pippuria sinne jo aiemminkin mutustelemaan, ja onhan se tarhassaankin saanut nyhdettyä vihreätä jonkin verran kokoajan, kun n. puolet tarhasta on kuitenkin nurmella. Muutaman yön ylitse se sai siellä olla, ja tulos oli se, ettei se koko sinä aikana ollut koskenutkaan heinälaatikon sisältöönsä, saatika juurikaan vesisaaviinsa ja yhtenä päivänä toin sen täysin piukeana kaasupallona sisälle..great! Sisällä ollessaan ei juurikaan koskenut ruokaan, mikä on täysin epätyypillistä tälle neidille ja mahassa oli ilmaa. Meidän vihreän kausi päättyi siis lopullisesti tältä kesää siihen. Kävelin heinäladon lävitse ja olisin antanut kerrankin P:n syödä vapaasti paalista, mutta ei koskenutkaan siihen. Onnekseni ruoka alkoi maistumaan melko pian uudelleen, heti seuraavana päivänä samainen heinä maistui taas ja mahakin rauhoittui melko nopeasti.

Ennen tätä pientä välikohtausta olin juoksuttanut edellisenä päivänä P:n, ja oikein positiivista liikehdintää oli havaittavissa liinan päässä :) Lähinnä annoin mennä vain käyntiä, mutta muutaman pienen pätkän otin raviakin, ei laisinkaan niin kökköä askellusta, mutta pikkuhiljaa on tarkoitus edetä, eli pääsääntöisesti vain käyntityöskennellen näin alkuun, nyt kun vihdoin sairaslomansa aikana Pippuri on vihdoin oppinut menemään käyntiä rauhassa.. Keväällä ainoa askellajivaihtoehto tuntui olevan laukka, niin tämä on sinänsä erittäinkin positiivinen kehitysaskel.

Eräänä toisena päivänä koitin tallikaverin lampaankarvasatulaa, kun meidän normisatulaa ei vielä tee mieli laittaa selkään, sillä ensi viikolla tarkistamme ko.satulan sopivuuden tämän hetkiseen selän malliin. Lampaankarvasatula osoittautui ihan älyttömän näppäräksi keksinnöksi! Tässä mallissa on paikat jalustimille, mutta niiden varaan ei missään nimessä ole tarkoitus varata painoaan, esim. keventäen ravissa tms, vaan toimivat lähinnä sivuloikkien tms. varalta turvana. Pippuri tuntui ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa selästä käsin oikein hyvältä ja positiiviselta! Venytti hyvin itseään ja askeltaan. Saatoin poistua kentältä aika leveän hymyn saattelemana :)

Laseria nivelille

Eilen meillä kävi se laserhoitaja, josta aiemmin kirjoitinkin. Aiemman suunnitelmani mukaisesti otimme käsittelyyn oikean puolen vuohisnivelet ja tällä hetkellä aktiiviseksi todettu luuliika vasemmasta takajalasta. P ei oikein meinannut malttaa olla, kärpäsiäkin pörräsi ympärillä :D Mutta kaikki kohdat saatiin käsiteltyä n.45 minuutissa. Laserilla annettiin ensin ns. pinnallisempia säteitä ja sitten hoidettiin itse niveltä, ja lopuksi luuliika. Laserhoitajan mielestä nivelet eivät tuntuneet pahoilta, joten ehkä tässä toivoa on! Hoidon uusimista fiilistellään tässä parin viikon sisään, että miltä rupeaa tuntumaan.

Laseria oikean takajalan vuohisniveleen.

Muutoin ei mitään ihmeellistä tällä hetkellä. Pippuri on saanut edelleen lomailla, mutta ensi viikolla on tarkoitus aloittaa viimein tämä vähän johdonmukaisempi kuntoutusoperaatio. Jännityksellä odottaen mitä viime aikaiset hoidot ovat tehneet, yleisolemus on ainakin selvästi nyt pirteämpi.

Hooligan <3 :D

ps.

..luonnostelin paperille just pohjapiirrosta parin hevosen tallille ;)

Ähkystä, ja sen vierestä.

Olin elänyt aika onnellisessa kuplassa ruokinnan suhteen ennen kesäkuun alun ähkyä. Sen jälkeen olenkin viettänyt aika ahkerasti tunteja, ja lisää tunteja, ja vielä enemmän tunteja selvittääkseni tätä tapahtumaketjua mikä meille tuossa kesäkuun alussa kävi.

Pippuri sai siis ähkyn, oman tulkintani mukaan melko lievän sellaisen, mutta ähky mikä ähky. Itselle tuli heti sellainen olo, että tämä oli nyt seuraus jostain, että ihan noin vain yhtäkkiä se ei voinut vaan ilmestyä. Toki juuri edellisviikolla olimme päästäneet hevoset laitumelle jne. Ähky paljastui perinteiseksi kaasuähkyksi, hevonen sai kipukohtauksia ja pyrki ahkerasti makuulle jo edellisenä päivänä. Seuraavana päivänä oireet pahenivat ja kunnan eläinlääkäri saapui paikalle ja päätti kuuntelun peruseella letkuttaa P:n parafiinilla. Seuraavan viikonlopun P oli tiukassa tarkkailussa ja pienin annoksin nostimme heinämäärää taas ylöspäin. Pippurin olo koheni välittömästi, ja mikä tärkeintä suoli toimi koko operaation ajan hyvin.

Olin jo aiemmin esiintyneiden lievien mahaoireiden ja lisääntyneen kärttyisyyden takia alkanut epäilemään hiekan mahdollisuutta. Olinkin varannut jo muutama viikko aiemmin hiekkakuva-ajan klinikalta, joka sitten hyvällä tuurilla osui heti ähkystä parin päivän päähän. Aiemmin keväällä olin muutenkin syöttänyt pari Psylliumkuuria varmuudeksi. Maha kuvattiin klinikalla kuitenkin lopulta hiekattomaksi.. Hyvä sinänsä, heh, mutta olin jo melko varma siitä että siellä hiekkaa voisi olla.

P klinikalla pienissä doupeissa :)

En olisi varmaan muuten jatkanut asian pohdintaa, jos Pippuri olisi tämän kaiken jälkeen vaikuttanut ihan normaalille olemukseltaan, mutta olin edelleen sitä mieltä että joku sitä rassaa, koska ähkyn jälkeen palasimme takaisin kuivaheinäruokintaan, mutta P:n ilmavaivat ja ajoittainen apaattisuus jatkuivat edelleen. Otin Pippurin lannasta näytteen, ja teetätin kolianalyysin sekä otin samalla muuten vain madonmunatkin vaikka ne on vasta tutkittu. Kolit, homeet ja streptokokit oli lannasta ihan ok eikä muniakaan löytynyt.

Kaikki tiet alkoivat tässä vaiheessa viemään kohti mahahaavaa, joihinka viittasivat myös eläinlääkärin ottamat verikokeet. Tämän tapahtumaketjun jälkeisistä toimenpiteistä ja ruokintamuutoksista täytynee muotoilla ihan oma tekstinsä vielä, muuten tulee kilometrin mittainen postaus :D

Poppakonstit käyttöön!

Meidän hoitostoori alkaa olemaan siinä pisteessä, että sopivien hoitomuotojen etsintä on alkanut ja sillä tavoin vielä paremmin "ongelmakohtien" paikallistaminen on käynnissä kun selvää on että tamma on itseään tässä myös saanut itseään jumiin kiitettävästi sairastellessaan. Tänään Pippuri pääsi koittamaan kraniosakraaliterapiaa. Lyhyesti kraniosta meitä hoitaneen Tmi Pykanin sivulta:

"Kranio-sakraalihoito on hyvin hellä ja samalla syvälle menevä manuaalinen hoitomuoto, joka käyttää hyväksi kehon omaa kraniosakraalirytmiä (aivo-selkäydin neste kierto) - tavoitteena tukea kehoa parantamaan itseään. Kehon itseparantavien voimien avulla KSH voi auttaa kehoa nopeampaan parantumiseen kuin mikä muuten olisi mahdollista. KST  on pehmeä hoitomuoto. KST ei vaikuta ainoastaan asiakkaaseen vaan myös hoitajaan."

Olen itse aiemmin lähinnä kuullut tästä terapiamuodosta, mutta en kokeillut. P:lle tämä oli selvästi "ihanparasjuttu". Hoito kesti n.1,5 tuntia, ja hyvin herkkänä tunnettu Pippuri antoi hoitajalleen kyllä aina selvän palautteen. Kipeimmissä kohdissa venkoiltiin ja kuovittiin aluksi, mutta kun käsiteltävä kohta oli valmis, rauhottui poni heti ja alahuuli jäi vain lörpöttämään. Ja niitä kipeitä kohtiahan löytyi. En edes kaikkia muista enää ulkoa, mutta päälimmäisenä mieleeni jäi etenkin vasemman takajalan liikaluun seutu, ja sen aiheuttama pakara- ja selkäjumi, sekä oikean etujalan etupolvi ja vuohisreaktiot. Jumeja löytyi toki tasaisesti koko hevosesta, että eivät aivan tuohon jääneet :) Hoito uusitaan kolmen viikon päästä, mielenkiinnolla odottaen onko tilanne siihen mennessä muuttunut. Ensimmäisen käsittelyn jälkeen näin kyllä itsekin ihan silminnähden rentoutuneen hevosen, koko olemus muuttui käsittelyn jälkeen! Allaolevassa kuvassa ollaan juuri jossain tosi hyvässä kipukohdassa.

Pippuri kraniokäsittelyssä

Ensi viikolle olen varannut Pippurille laserterapia-ajan, jonka olen ajatellut kohdistaa etenkin kipeytyneille nivelille sekä liikaluukohdille. Siitä sitten enemmän hoidon jälkeen :)

Olin itse tuossa vajaan viikon reissussa, ja nyt tämän kranion jälkeen ja oman arkeni alkaessa on tarkoitus aloittaa viimein kunnolla kuntoutusoperaatio. Olen nyt muutamia kertoja hypännyt Pippurin selkään ilman satulaa tekemään käyntityöskentelyä. Oleellisen osan liikutuksen jälkeisiin toimiin olen alkanut ottamaan jalkojen kylmäyksestä. Tekniikka siihen on ehkä vielä vähän hakusessa, että mikä olisi meille se toimivin ratkaisu, tallillamme kun ei ole pakastinta ja omat kylmäysletkut ovat vielä kaupan hyllyllä. Koitimme tallikaverin letkuja ja P ei niistä luonnollisestikaan ollut moksiskaan :D

Ostin lisäksi Horse Powerin kylmäsavea MSM:llä, jota P:n oli tottakai testattava myös itse ja savipöntöllä piti käydä nuuhkimassa :D Oli varmaan mukavasti ylähuulta viilentävä efekti.

Kotipakastimen ostin myös täyteen kylmäkuumapusseja, joidenka kanssa täytyy kokeilla miten saan ne pysymään riittävän kylminä käyttöhetkeen asti :) Kaikkia keinoja on siis nyt kokeilussa, että mikä on se "meidän juttu". Kylmäysletkut tuntuivat ainakin ihan tehokkailta, täytyy melkein laittaa vielä sellaisetkin ostoslistalle..

Tarinan alku

Eletään nyt heinäkuuta 2015, tarkalleen ottaen on nyt viitisen kuukautta siitä kun kaupat tein elämäni ensimmäisestä hevosesta, ja nimenomaan vielä suomenhevosesta! 26-vuotiaana on vihdoin aika siirtyä poneista hevosiin, heh. Pippuri tuli minulle ihan "villinä arpana", mitään kisaratsua en lähtenyt nyt suoranaisesti etsimään, vaan mukavaa harrastuskaveria, ja mielellään nuorta, josta saisi tehtyä itselleen omanlaisen. Pippurista sain toki samalla myös hyvän aihion kisojakin ajatellen :)

Päästiin ihan kivaan vauhtiin kevään mittaan, mutta nousukiito jäi aika lyhyeksi kun epämääräiset oireet alkoivat tamman käytöksessä ilmenemään. Kiukkuisuutta, pukittelua, ratsastaessa "alta karkaamista", kuolaimelle painamista yms. Oireita ilmeni silloin tällöin. Toukokuun loppupuolella tamma oli jo usemman ratsastuskerran ajan huono, niin päätin ensimmäisenä että tarkastutan hampaat, ja sieltähän löytyikin aika paljon pois raspattavaa puolen vuoden raspausvälistä huolimatta. Seuraavalla ratsastuskerralla Pippuri oli oikein mainio! Kevyt, ja kuuntelevainen ja ajattelin että jes, siellä oli nähtävästi selvä ongelma.

Parin viikon päästä päästimme hevoset laitumelle totuttelujen jälkeen. Annoin tamman laiduntaa ensimmäiset päivät suht.rauhassa ilman suurempaa työskentelyä, ja viikon lopulla otin neidin ratsastettavaksi. Ratsastukset oli melko ankeata pakkopullaa, tamma oli todella nihkeä ja haluton. Parin päivän päästä se ontui, ja siitä parin päivän päästä sille tehtiin ähkyletkutus. Greit! What the fuck just did happen?

Seuraavalla viikolla lampsimme jo aiemmin varattuihin hiekkakuviin, ja teimme sitten nopeasti myös taivutukset ontuman takia. Ihan selkeät taivutusreaktiot oikean puolen vuohisniveliin. Hiekkaa ei neidiltä löytynyt, joten ähkyn syy löytyi todennäköisesti laidunruohon muodostamasta kaasusta. Laitumet ovat olleet tänä vuonna ilmeisesti kautta maan melko voimakkaita kylmän alkukesän jäljiltä, joten voin vaan kiittää onneani ettei saatu esimerkiksi kaviokuumetta riesaksemme.

Seuraavalla viikolla halusin käydä tutkimassa jalat vielä tarkemmin, ja samanmoisen diagnoosin kanssa matkasin kotiin: todella pahat taivutusreaktiot erityisesti oej ja otj vuohisnivelissä ja takajalkojen kummatkin liikaluut aktiiviset. Eläinlääkäri toivotti lähinnä onnea, ja säntillistä kuntoutusintoa nyt syksyä kohden. Päätimme jatkaa edellisen ell määräämää Carthophen-kuuria, mutta mitään muuta lääkitystä emme nyt lähteneet antamaan. Verikokeetkin otatin varmuudeksi, ja sieltä silmiin pisti lähinnä alhainen hb ja rauta, jotka molemmat viittaavat mahahaavaoireisiin, mitkä olivat käyneet mielessäni jo aiemmin kun hiekka poissuljettiin mahaongelmien aiheuttajana.

Tässä sitä nyt sitten ollaan, kuntoutuskuuria aloittamassa uusine ruokintasuunnitelmineen. Fiilis ei ole niin surkea kun voisi kuvitella! Onneksi. Mulle nyt ei sinänsä ole väliä vaikka käveltäsiin seuraavat puolikin vuotta, kunhan saan tamman terveeksi eikä sen tarvitse kipeänä elellä. Olen selässä jo pari kertaa käynyt kävelemässä, ja jostain ihmeestä sain idean että ilman satulaa on jees aloittaa nämä ratsastukset pitkän tauon jälkeen viis vuotiaan kanssa :) Onneksi tamma osoittautui oikean mainioksi kaveriksi tähän, ja musta tuntuu että sekin ottaa rennommin kun hillun ilman satulaa siellä selässä.

Alkusanat

Loin tämän blogin melkolailla vain sen takia, että saan itselleni tallennettua meidän matkaa jonnekin. Matkaa on jakamassa minä, 26-vuotias koko elämänsä hevosharrastuksen parissa ryöminyt alunperin etelä-Suomesta kotoisin oleva Jonna, ja hevoseni Pippuri, 5-vuotias suomenhevostamma.

Hevoset, ja ratsastus ovat kulkeneet mukanani aina 6-vuotiaasta asti. Ensimmäiset vuodet meni ratsastuskouluissa ja muilla pienemmillä harrastetalleilla, hommasta tuli vähän vakavampaa kun aloitin vuonna 2004 ratsastuslukion Ruoveden yhteiskoulun lukiossa. Lukiosta mukaani tarttui silloin kymmenvuotias poniruuna Indiana Jones, joka on minun hevoshistoriassani aivan oma lukunsa :) Tämän omalaatuisen intiaanin kanssa vietin lähes kahdeksan vuotta sisältäen runsaasti ylä- ja alamäkiä, jaoimme yhdessä matkan aikuisuuteen, olinhan sillon vasta 16-vuotias kun ponin itselleni sain. Edelleen vanhoja kuvia katsellessa tulee tippa linssiin, sillä sen verran muistorikas matka meillä oli, kiitos ja anteeksi vain kaikille matkalla mukana olleille asianosaisille :D

Parin vuoden hengähdystauko harrastuksesta päätyi järjettömään tympääntymiseen siitä, että mikään muu hevostelun tapa ei vaan tunnu omalta, muutakuin se, että se oma on hankittava. No choice. Jostain syystä olen aina haaveillut omasta "sporttimallin" piensuomenhevosesta, näin ponivannoutuneena ihmisenä. Noin niinkuin mitään muuta kriteeriä en hankinnalleni antanut, muutakuin että nuori tamma olis kiva. No, tyypilliseen "kaikkimullehetinyt"-tapaani en kauaa jaksanut etsiä, kun päädyin koeratsastamaan Pippuria. Pippuri oli kaikinpuolin sellainen, etten todellakaan tiennyt mihin olen ryhtymässä, eikä ollut edes piensuomenhevonen :D Suku, potentiaali, ja luonne veti kuitenkin sen verran puoleensa, että kaupat tehtiin ja nyt tämä Touhotin on ollut minulla jo kokonaiset viisi kuukautta :) Se missä ollaan nyt, kirjailtakoon tänne myöhemmin!